Pimeyden prinssi avaa sanaisen ruumisarkkunsa. Kun porukka kysyy, miten voin olla yhä hengissä, en tiedä, mitä vastata. Jos minut ja kadun muut skidit olisi lapsena laitettu riviin ja alettu arpoa, kuka meistä elää 60-vuotiaaksi, saa viisi lasta ja neljä lapsenlasta ja omistaa kämpät Buckinghamshiressa ja Kaliforniassa, en tasan olisi pannut fyrkkaa likoon omasta puolestani. En helvetissä. Tässä sitä kuitenkin ollaan, ja nyt kerron ensimmäistä kertaa tarinani omin sanoin. Jokainen päivä on ollut pieni ihme. Kolmenkymmenen vuoden ajan vedin hengenvaarallisia määriä viinaa ja huumeita. Jäin henkiin, kun lentokone törmäsi suoraan päin. Selviydyin roimista yliannostuksista ja eksoottisista sukupuolitaudeista. Sain syytteen murhayrityksestä. Sitten ajoin mönkijällä töyssyyn noin kahdeksan kilometrin tuntinopeudella ja olin vähällä kuolla. Tarinassa riittää rumia sivujuonteita. Olen tehnyt elämässäni pahoja juttuja. Pimeä puoli on aina kiehtonut minua. Isä sanoi aina, että jonain päivänä tekisin jotain merkittävää. 'Sinusta tulee vielä jotain, John Osbourne', faija jaksoi selittää parin bissen jälkeen. 'Teet varmasti jotain ainutlaatuista. Tai sitten joudut vankilaan.' Oikeassahan isäukko oli. Olin linnassa ennen kuin täytin kahdeksantoista.